More

    Poliisi on tutkinut epäiltyä ihmiskauppaa Espoossa

    Länsi-Uudenmaan poliisi on saamassa valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, jossa Espoossa yrittäjänä toimivaa miestä epäillään ihmiskaupasta.

    Aasialaistaustainen yrittäjä omistaa Espoossa useita ravintoloita. Poliisin elokuussa 2023 aloittamaan esitutkintaan näistä liittyy kaksi.

    − Rikoksesta epäillyn miehen ravintoloissa on työskennellyt useita henkilöitä, joilla ei ole Suomessa työskentelemisen edellyttämää työlupaa. Esitutkinnan aikana on myös tullut esiin, että nämä henkilöt eivät ole saaneet tekemästään työstä asianmukaista palkkaa. Syyksi tähän on kerrottu, että he ovat olleet palkattomassa harjoittelussa, kertoo tutkintaa johtanut rikoskomisario Marjut Kronlund.

    Asianomistajia tapauksessa on seitsemän, ja heistä osa on samasta perhepiiristä. Joukossa on sekä miehiä että naisia. Yksi asianomistaja on yläkouluikäinen, ja myös hän on tehnyt työtä ravintolassa. Kaikki asianomistajat ovat asuneet rikoksesta epäillyn yrittäjän omistamissa asunnoissa.

    Rikosnimikkeitä poliisin esitutkinnassa ovat ihmiskauppa ja törkeä ihmiskauppa.

    − Törkeän ihmiskaupan taustalla on epäillyn yhteen asianomistajaan kohdistama väkivalta, rikoskomisario Kronlund kertoo.

    Pääepäillyn lisäksi rikoksesta epäillään myös tämän vaimoa. Vaimon osuus kokonaisuudessa on kuitenkin vähäinen.

    Uhrit eivät tunne suomalaisen yhteiskunnan toimintatapoja ja omia oikeuksiaan

    Kuten usein vastaavissa tapauksissa, tämänkin tapauksen uhrit ovat kielitaidottomia. He osaavat oman äidinkielensä lisäksi vain vähän englantia. 

    − Esitutkinnassa tuli esiin, etteivät uhrit juurikaan tiedä, miten suomalainen yhteiskunta tai edes paikalliset palvelut toimivat. Näin ollen he eivät tunne suomalaisia työhön liittyviä oikeuksia tai velvollisuuksia. Voikin sanoa, että uhrit ovat monin eri tavoin haavoittuvassa asemassa, rikoskomisario Kronlund toteaa. 

    Poliisi on tehnyt esitutkinnan aikana yhteistyötä Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa. Poliisi ja muut viranomaiset ovat tarjonneet asianomistajille tietoa ja mahdollisuuden saada apua ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän kautta.

    Tapaus siirtyy syyttäjälle lähiaikoina. 

    Ajankohtainen
    Ajankohtainen
    Ajankohtainen on kotimainen uutispalvelu, joka tarjoaa ajankohtaisia uutisia, artikkeleita ja analyyseja niin kotimaasta kuin maailmaltakin. Pyrimme tuomaan lukijoillemme luotettavaa, objektiivista ja tasapuolista tietoa eri aihealueilta, olipa kyse sitten kansainvälisistä tai kotimaisista tapahtumista.

    Uusimmat

    Aiheeseen liittyen