More

    Kampaamot murtojen kohteena

    Länsi-Uudenmaan poliisi on havainnut lyhyen ajan sisällä runsaasti murtovarkauksia, joiden kohteeksi on otettu kampaamot.

    14 kampaamoon murtauduttu samalla tekotavalla puolentoista kuukauden aikana

    Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on havaittu keväällä runsaasti tapauksia, joissa murtautumisen kohteeksi on otettu kampaamo. Esimerkiksi 6.3.–23.4. välillä laitoksen alueella murtauduttiin tai yritettiin murtautua kampaamoihin ainakin 14 erillistä kertaa.

    Tekotapa on kaikissa tapauksissa sama, sisään on menty rikkomalla kampaamon ikkuna. Myös anastettu omaisuus on kaikissa teoissa samankaltainen, sillä yleensä paikasta on viety käteiskassa. Joissakin tapauksissa varkaiden mukaan on lähtenyt myös esimerkiksi puhelin tai kampaamon tarvikkeita. Tapaukset sijoittuvat Espooseen ja Vihtiin sekä yhdessä tapauksessa myös Kirkkonummelle. Suurin osa teoista on poliisin keskeyttämiä. Niitä tutkitaan nimikkeillä varkaus, varkauden yritys tai vahingonteko.

    Yleisellä tasolla poliisi toteaa, että hälytyslaitteisto ja kameravalvonta voivat ennaltaehkäistä murtoja tai edesauttaa niiden selvittämistä. Esimerkiksi valvontamateriaalilla voidaan tyypillisesti parantaa rikoksen selvittämismahdollisuuksia merkittävissä määrin.

    Jos sivullinen epäilee jonkun yrittävän murtautua liiketilaan tai asuntoon, tulee teosta ensisijaisesti soittaa hätänumeroon 112.

    Mikäli jollakulla on nyt tutkittavista kampaamomurroista lisätietoa tai havaintoja, pyytää poliisi ilmoittamaan tiedot sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 0295 413 031 (vastaaja).

    Ajankohtainen
    Ajankohtainen
    Ajankohtainen on kotimainen uutispalvelu, joka tarjoaa ajankohtaisia uutisia, artikkeleita ja analyyseja niin kotimaasta kuin maailmaltakin. Pyrimme tuomaan lukijoillemme luotettavaa, objektiivista ja tasapuolista tietoa eri aihealueilta, olipa kyse sitten kansainvälisistä tai kotimaisista tapahtumista.

    Uusimmat

    Aiheeseen liittyen